Aito ensisijainen kokemus

Hesarin lokakuun viiniarvostelussa ranskalainen punaviini Glugal Côtes du Rhône 2011 sai parhaat arvostelut, 5 tähteä. Kävin kysymässä sitä Alkosta. Luonnollisesti kaikki oli myyty loppuun. Myyjä kertoi, että uusi erä, 122 pulloa, tulee parin päivän päästä heidän liikkeeseensä.  Kävin ostamassa kehutun tuotteen ja maistelin sitä viikonloppuna vaimoni kanssa. Eipä ollut mielestäni viiden tähden arvoinen. Kävin parin viikon päästä uudelleen Alkossa ja kuinka sattuikaan – tuote oli jäänyt hyllyyn. Moni oli ollut samaa mieltä kanssani. Aito ensisijainen kokemus on aina syvempi kun sanomalehdestä luettu mielipide.

Digitalisaatiosta puhutaan jo kyllästymiseen asti. Markkinoinnin automaatio, hyvin suunnitellut sisällöntuotantoprosessit sekä monikanavaisuus ovat kyllä mainioita välineitä viestin perille saattamiseksi sekä kypsien liidien löytämiseksi. B2B-päättäjätkin tavoittaa nykyään näppärästi somen kautta: 82% on tavoitettavissa sosiaalisten kanavien kautta (lähde: Insideview 2015). Tästä kaikesta huolimatta: asiakassuhteen syventäminen on mahdotonta ilman aitoa ensisijaista kokemusta.

Monikanavainen markkinointi vaatii pohjakseen aidon ja omakohtaisen kokemuksen.

Tapahtumat perustuvat ihmisten välisiin kohtaamisiin. Tapahtumiin liittyy silti nykyään hyvin monikanavaista viestintää. Ennakkokutsujen ja kutsujen lisäksi tapahtumalla on usein omat verkkosivut, Facebook-sivu sekä Instagram- ja Twitter-tili mielipiteiden vaihtoa ja kuvien julkaisua varten. Lisäksi hyödynnetään monia olemassa olevia kanavia, kuten asiakaslehtiä, säännöllisiä uutiskirjeitä sekä perinteistä mediaa.

Mutta vain kohtaamalla kasvokkain voit saada aikaan aitoja henkilökohtaisia kokemuksia.

Tapahtumassa saat henkilöille ja asioille kasvot. On mukava tavata henkilö, jonka kanssa olet vain puhunut puhelimessa. Kollegoiden tapaaminen, verkostoituminen ja mielipiteiden vaihto on arvokasta. Kohtaamisilla vahvistat tuotteesi tai palvelusi brändiä, rakennat luottamusta ja sitoutat asiakkaitasi. Tapahtumilla saat muutoksia aikaan asiakkaan käyttäytymisessä. Vahva viesti synnyttää vahvan muutoksen, kun kerromme sen kasvokkain.

 

Samankaltaista sisältöä
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Tuloksentekijä

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä - Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Myötäeläjä

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä - Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Vastuunkantaja

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä – Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää