Brändiosaamisemme palkittiin jälleen

20 vuoden ajan rakennettu kruununjalokivi, Tieto Oyj:n huippuseminaari Tiedon Valo, nappasi hopeaa kansainvälisessä Eventex Awards 2018 –kilpailussa. Kilpailukategoriana oli ”Best Brand Engagement Event”, jossa kriteereinä olivat erityisesti vahva asiakaskokemus, sitoutuminen brändiin sekä kampanjan tulosten pitkävaikutteisuus.

Tiedon Valo 2016 ei ollut vain yksittäinen tapahtuma, vaan se kytkettiin integroidun tapahtumakampanjan veturiksi. Tiedon tärkeimpiä asiakkaita johdateltiin kädestä pitäen viiden viikon ajan, neljässä eri tapahtumassa. Asiakkaiden kulkema polku oli tarkasti suunniteltu ja yhdenmukainen.

Kampanjalle asetettiin tavoitteiksi:

- Tiedon brändin uudelleenpositiointi

- Tiedon strategisen aseman vahvistaminen

- tärkeiden viestien perillemeno: innovaatio, ekosysteemit ja kasvu

- myynnin kasvu ja kampanjalle positiivinen ROI.

Saimme timantinkovia tuloksia:

- 77% asiakkaista oli sitä mieltä, että Tiedon imago vahvistui kampanjan myötä

- 64% oli sitä mieltä, että heidän arvionsa Tiedosta strategisena kumppanina liiketoiminnan uudistamisessa vahvistui

- 81% oli valmis liittymään Tiedon ekosysteemiin

- tapahtuman kokonaisarvosana oli 4,4 / 5

- 100% ROI saavutettiin jo heti kampanjan jälkeen.

Tapahtuma on uskomattoman tehokas brändityökalu. Yksittäisellä tapahtumalla tai integroidulla tapahtumakampanjalla saadaan välitön ja häiriötön yhteys kohderyhmään. Samalla päästään muovaamaan heidän mielipiteitään, asenteitaan ja mikä tärkeintä, heidän käyttäytymistään. Mikä muu media tai työkalu yltää samaan?

Eventex Awards –kilpailuun osallistui toimistoja 35 eri maasta.
Kilpailun finalistit näet täältä.

Tiedon Valo 2016 -tapahtumavideo:

 

Samankaltaista sisältöä
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Tuloksentekijä

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä - Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Myötäeläjä

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä - Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Vastuunkantaja

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä – Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää