Tapahtumatutka

Tutkailemme blogissamme tapahtumia eri näkökulmista.

Uskallatko ravita nälkäisiä sieluja?

Kirjoittaja Kati Sorjanen, julkaistu 18.9.2018 10:57

Photo by 42 North on Unsplash

Kuva: 42 North / Unsplash

 

Kiihkeätempoisessa digimaailmassa elävät ihmiset kaipaavat kipeästi aitoja ja koskettavia hetkiä. Sitä, että ärsyketulva hetkeksi laantuu, että kiinnostava tarina tempaa mukaansa ja että hetken ajan saa kokea vahvaa yhteisyyttä muiden kanssa. Olla hetken samaa heimoa, joka hyrisee samalla taajuudella.

Yhdessä koettu aito ja ainutlaatuinen hetki voi syntyä huumorin, säkenöivän älyn, heittäytymisen, avautumisen tai vaikkapa inhimillisyyden voimalla. Hetki voi syntyä hyvinkin heterogeenisen joukon välille. Se voi myös syntyä hyvin yllättäen. Mutta varmaa on, että se vaatii uskallusta, riskinottoa, rohkeutta.

Google lanseerasi muutama vuosi sitten termin Moment marketing. Siinä hyödynnetään mikro-hetkiä, joiden aikana ihminen haluaa kiivaasti jotain – haluaa ostaa, haluaa tietää, haluaa tehdä – ja tarttuu sen johdosta puhelimeensa. Google väittää, että ihmiset eivät ole enää uskollisia brändeille vaan näille mikro-hetkille. Moment marketingin ideana on rakentaa näiden hetkien ympärille huolellisesti suunniteltu ja spontaanilta vaikuttava asiakaspolku, joka palvelee ihmisten kiivasta ja hetkellistä haluamista.

Moment marketingia voidaan soveltaa menestyksellisesti myös tapahtumien maailmassa. Tapahtumat tarjoavat kuitenkin näiden mikro-hetkien lisäksi myös jotain paljon syvempää ja aidompaa. Tapahtumissa on mahdollista kokea kolossaalisen suuria hetkiä.

Olen saanut kokea lukemattomia ainutlaatuisia hetkiä 20-vuotisen tapahtumaurani aikana. Vaikka olen ollut niissä hetkissä töissä, vastannut hetken onnistumisesta, hetki on silti ottanut minut valtaansa.

Pari vuotta sitten kuuntelin, kun suuren, hyvin maskuliinista toimialaa edustavan suomalaisen yrityksen uusi toimitusjohtaja esitteli uuden strategian johtajilleen. 60-henkinen johtajajoukko istui tummissa puvuissaan hiiskumatta, samaan tahtiin hengittäen. Toimitusjohtaja riisui itsensä symbolisesti paljaaksi, kertoi pelkonsa ja epävarmuutensa, maalasi vahvan visionsa ja samalla sitoi joukkonsa yhteiseen hetkeen. Itse olin tilanteessa ulkopuolinen, mutta silti ostin kaiken, mitä toimitusjohtaja meille kertoi. Voin vain kuvitella, kuinka vahva kokemus oli hänen johtajilleen.

Toisessa esimerkissä ainutlaatuinen hetki rakentui huumorin varaan – mustan ja räävittömän huumorin varaan. Tilanteena oli suuren suomalaisen yrityksen tavarantoimittajille suunnattu seminaaripäivä. Finlandia-talon pääsalissa istui 1300 yritysjohtajaa. Isäntäyrityksen kaksi johtajaa halusi puhdistaa ilmaa ja osoittaa, että he ovat valmiita heittäytymään ja nauramaan säälimättä itselleen. He asettivat itsensä ammattiroastaajan piinapenkkiin, kuuntelemaan säälimätöntä itseensä kohdistuvaa herjaa. Roastaus jakaa vahvasti mielipiteitä, eikä tämäkään tempaus ollut kaikkien mieleen. Pienen joukon kritiikistä huolimatta salillinen tavarantoimittajia ulvoi vedet silmissään ja haukkoi henkeään roastattavina olevien rohkeudelle. Tapahtuman jälkeen 81% paikalla olleista kriittisistä yritysjohtajista totesi, että heidän mielikuvansa isäntäyrityksestä muuttui rohkeammaksi. Tällainen revittely sopii harvaan tilanteeseen, mutta silloin kun se sopii, saadaan sen avulla luotua todella unohtumattomia hetkiä.

Viimeinen esimerkki vie kaikkein syvimpään hetkeen. Viime syksyn Mediapäivässä kirjailija Jari Tervo piti pysäyttävän rohkean ja tarkkanäköisen puheen suvaitsevaisuudesta. Suuri salillinen media-alan vaikuttajia kuunteli henkeään pidätellen, kun Tervo pudotteli lavalta kauniita, vavisuttavia ja tosia lauseita. Itse koin olevani sillä hetkellä hyvin etuoikeutettu.

Joka kerta, kun ihmiset kokoontuvat yhteen, yhteiseen tapahtumaan, on koossa salillinen nälkäisiä sieluja. Oli kyseessä sitten asiantuntijaseminaari, henkilökuntajuhla tai palkintogaala, on meillä mahdollisuus luoda uniikkeja hetkiä. Tummaan pukuun sonnustautunut keski-ikäinen insinööri haluaa kokea yhteisyyttä, tempautua hetkeen ja vaikuttua – ihan yhtä lailla kuin tunteistaan pauhaava milleniaalikin. Ainutlaatuisten hetkien rakentaminen vaatii riskinottoa ja rohkeutta – uskallatko sinä ravita nälkäisiä sieluja?

 

KSo_nettisivu.jpg

Kati Sorjanen, asiakkuusjohtaja

 

Kategoriat: Elämyksellisyys, Osallistujakokemus, Asiakaskokemus

Lue lisää palveluistamme