AKL Summit on Autoalan Keskusliiton järjestämä autoalan huipputapahtuma, joka kokoaa yhteen autoalan tärkeimmät vaikuttajat ja liiketoiminnan avainkumppanit. Tapahtuman tavoitteena on olla autoalan ykköstapahtuma ja tarjota ainutlaatuinen mahdollisuus verkostoitumiseen, uuden oppimiseen ja alan menestyksen edistämiseen.
Vuonna 2025 AKL Summit järjestettiin jo 11. kerran ja Tapahtumantekijät oli mukana suunnittelemassa ja tuottamassa tapahtumaa ensimmäistä kertaa. Tapahtuma palasi juurilleen uudistettuun Finlandia-taloon, ja samalla sen konseptia kehitettiin entistä vaikuttavammaksi. Päälava Finlandia-salissa sai uuden, näyttävän ja dynaamisen ilmeen, jossa hyödynnettiin LED-putkia ja -nauhoja, näyttäviä laservaloja sekä huippuluokan animaatioita, jotka elävöittivät koko lavakokonaisuutta. Lisäksi tapahtumassa kokeiltiin uusia oheisohjelmia, jotka rikastivat sisältöä, lisäsivät verkostoitumismahdollisuuksia ja toivat ohjelmaan vaihtelua. Myös kumppaniosastot sekä AKL:n oma osasto uudistuivat visuaalisesti.
Tapahtuma houkutteli paikalle yli 600 osallistujaa ja päivän aikana kuultiin yhdeksän asiantuntevaa ja inspiroivaa puheenvuoroa sekä yksi paneelikeskustelu. Verkostoitumiselle oli varattu runsaasti aikaa ja osallistujat pääsivät tutustumaan 22 kumppaniosastoon. Päivän kruunasi tunnelmallinen verkostoitumistilaisuus mocktailien kera.
AKL Summit 2025 sai erinomaiset palautteet osallistujilta ja tapahtuman arvosanat nousivat kaikilla osa-alueilla edelliseen tapahtumaan verrattuna. Kokonaisarvosana oli 5,2 (asteikolla 1–6), mikä on 0,4 pistettä korkeampi kuin edellisessä tapahtumassa. Suurimmat parannukset nähtiin tapahtuman yleisjärjestelyissä (+0,6 pistettä, arvosana 5,0) sekä tapahtuma-alueen toimivuudessa (+0,7 pistettä, arvosana 5,3). Myös ohjelma ja verkostoitumismahdollisuudet saivat erinomaiset arviot, molemmat saavuttaen 5,1 pistettä.
Asiakkaan kommentti:
”Olimme toteuttaneet kymmenen vuotta autoalan tärkeintä kohtaamisfoorumia, AKL Summitia. Meillä oli tarve uudistaa ja kehittää tapahtumaa ja siksi päätimme vaihtaa tapahtumatoimistoa. Tapahtumantekijät ymmärsivät nopeasti tapahtuman ytimen, tavoitteet ja merkityksen alalle. He nostivat tapahtuman toteutuksen uudelle tasolle ja hioivat tapahtumabrändin uuteen loistoon. Tavoitteenamme oli parantaa osallistujien verkostoitumista ja oppimista sekä syventää ja kehittää kumppaniyhteistyötä. Tapahtumantekijät loi tapahtumalle Big 5 -suunnitelman eli viiden ydinalueen kehityssuunnitelman, jonka avulla tavoitteissa onnistuttiin loistavasti. Lisäksi tapahtuman visuaalinen toteutus ja osallistujakokemus jalostettiin timanttiseksi. AKL Summit oli wow-kokemus, joka toi sekä osallistujille että kumppaneille vahvaa ammatillista ja henkilökohtaista lisäarvoa.”








Kuvat: Aki Rask








