Saimme jälleen lisää Tapahtumantekijöitä!

Joukkomme kasvaa ja tiivistyy entisestään! Tässä kuussa esittelyssä jo keväällä remmiin mukaan liittyneet Suvi & Nikita.

 

Suvi

Olen Suvi, melkein talon junnuin tekijä. Ahersin digimarkkinoinnin parissa kolme vuotta, kunnes tajusin, että mieluisin osuus työstäni oli tapahtumien järjestäminen. TT:llä toimin digituottajana ja syvennyn tapahtumatuotannon saloihin aluksi tapahtumakoordinaattorin roolissa.

Olen aina ollut se, joka järjestää kaveriporukan reissut, juhlat ja tapaamiset, joten tunnen olevani kutsumusammatissani. Olen myös harrastanut musiikkia, kuvataidetta ja teatteria - näistä kaikista on hyötyä tapahtuma-alalla.

Tapahtumissa kiehtoo eniten urheilusuoritukseen verrattavissa oleva tuotantoprosessi: yhteen päivään valmistaudutaan kuukausia, jopa vuosia, ja kun h-hetki koittaa, on pystyttävä antamaan parhaansa, eikä toista mahdollisuutta saa.

Myös tehtävien monipuolisuus ja ihmislähtöisyys sopii kaltaiselleni hyperaktiiviselle ja -sosiaaliselle ekstrovertille; töissä ei ehdi tylsistyä, kun joka päivä näkee ja oppii uutta.

Vapaa-ajallani kiertelen taidenäyttelyitä, ihailen minimalistista muotoilua (ja teknoa) ja matkustelen aina kun voin.

Suurin haaveeni on järjestää joskus omat festarit – vielä isommat ja hienommat kuin Flow!

 

Nikita

Olen Nikita Gavrilenko, 38-vuotias monikulttuurisen perheen kasvatti Helsingistä. Aloitin työt Tapahtumantekijöiden tiimissä viime huhtikuussa, ja tätä ennen olin ehtinyt työskennellä muotoilualan yrittäjänä sekä erilaisten kulttuuriprojektien ja festivaalien tuottajana. Olen asenteeltani yrittäjähenkinen tuottaja, joten TT:n vauhdikas ja luova ilmapiiri sopii minulle paremmin kuin hyvin.      

Ensikipinä alalle taisi syntyä siitä, kun tuotin 17-vuotiaana oppilaskuntamme ensimmäisen bileristeilyn Tallinnaan. Myöhemmin pääsin oman vaatetusyritykseni ansiosta järjestämään erilaisia PR-tilaisuuksia ja muotinäytöksiä. Vuoteen 2009 mennessä olin jo ehtinyt valmistua muotoilijaksi ja opiskella kansainvälistä liiketaloutta. Siitä huolimatta päätin, että suuntautuisinkin tapahtuma-alalle ja hankkisin siitä tutkinnon. Jo ennen valmistumistani kulttuurituottajaksi sain harvinaislaatuisen mahdollisuuden lähteä ulkomaille työskentelemään suomalaisen kulttuurin edustajana. Vuosina 2014-2016 asuin ja työskentelin Budapestissa Suomen kulttuuri-instituutin vastaavana tuottajana. Ja kuten usein käy, lähdin yksin ja tulin kaksin takaisin Suomeen.    

Nyt olen työskennellyt reilut 5 kuukautta TT:n tuottajana. Näiden vauhdikkaiden ja tapahtumarikkaiden kuukausien aikana olen oppinut valtavasti uutta työkollegoiltani. Itse taas toivon, että olen vastavuoroisesti pystynyt tarjoamaan tiimillemme uusia perspektiivejä ja lähestymistapoja konseptien suunnitteluun. Olen visuaalinen luonne, joten viilaan mielelläni graafisia materiaaleja ja tuon tapahtumakonsepteihin taiteellisia mausteita. Mottoni tuottajana on, että tapahtumaelämys alkaa jo kutsun vastaanottamisesta.

Vapaa-ajallani käyn taidenäyttelyissä ja osallistun erilaisiin elokuvafestivaaleihin. Suosin Suomessa ja ulkomailla ollessani pieniä yksityisiä art house -elokuvateattereita, joiden ohjelmistosta voi bongata kaikkea b-luokan scifistä aina eurooppalaiseen laatudraamaan. Minussa asuu myös pieni hamstraaja, sillä tykkään fiilistellä menneen ajan esineitä ja keräilytavaroita. Kerään vinyylilevyjä, dvd-elokuvia (tiedän, monen mielestä aivan turhaa puuhaa Netflixin jälkeen) ja seuraavaksi suunnittelen ostavani 26 Star Wars -figuuria (ne aidot Kennerin valmistamat). Ja jos asuisin isommassa asunnossa, hankkisin 80-lukulaisen flipperipöydän.

 

Samankaltaista sisältöä
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Tuloksentekijä

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä - Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Myötäeläjä

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä - Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Vastuunkantaja

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä – Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää