Neurobiologiaa ja Koskenkorvaa - 25 vuotta suomalaisia tapahtumia


Tiesitkö, että tutkimusten mukaan ”satunnaisen ajattelun" kyky on ihmisillä huipussaan 25 vuoden iässä? Satunnainen ajattelu tarkoittaa ajattelua irrallaan vanhoista kaavoista ja todennäköisyyksistä.

Tapahtumantekijät Oy täyttää tänä vuonna 25 vuotta, ja sen johdosta kutsuimme asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja muita meille tärkeitä ihmisiä Finlandia-talolle rentoon ja lämminhenkiseen juhlatilaisuuteen. Kaavoihin kangistumisen välttämiseksi halusimme nostaa esiin aiheen, joka jää usein unohduksiin tapahtumien suunnittelussa: moniaistisuuden.

London & Partnersin tutkimuksen mukaan vain 27% tapahtuma-alan ammattilaisista on sitä mieltä, että tapahtumissa hyödynnetään osallistujien kaikkia aisteja tehokkaasti. Teeman tiimoilta kutsuimme vieraspuhujaksi alan edelläkävijän, skotlantilaisen tohtorin ja vaikuttajan Rob Davidsonin.

Davidsonin viesti meille oli selkeä:

Emme ole ole ajattelevia olentoja, jotka myös tuntevat, vaan tuntevia olentoja, jotka myös ajattelevat.

Tapahtumien suunnittelussa viidestä aististamme huomioidaan usein vain kolme: näkö-, kuulo- ja makuaisti. Tunto- ja hajuaisti jäävät vähemmälle huomiolle, mikäli niitä hyödynnetään lainkaan.

Neurobiologisesta näkökulmasta aistien laiminlyöminen on järjetöntä, sillä mitä enemmän tapahtumat stimuloivat kaikkia aistejamme, sitä vahvemman muistijäljen ne meihin jättävät. Saman asian esittää runollisemmin yhdysvaltalainen kirjailija Maya Angelou usein lainatussa lausahduksessaan:

"I've learned that people will forget what you said, people will forget what you did, but people will never forget how you made them feel."

Tulevaisuuden tapahtumat tulevatkin rakentumaan yhä enemmän tunteiden ja elämyksien varaan. Elämyksellisyys oli vahvasti keskiössä myös sanapilvessä, jonka tapahtumamme osallistujat loivat paikan päällä.

Tulevaisuuden_tapahtumat.jpg

Samalla tapahtumista tulee eksklusiivisempia ja räätälöidympiä, mikä johtaa myös tapahtumakutsujen arvostuksen uuteen nousuun. Tapahtumamme keskusteluosioon osallistunut Helene Wallo ilmaisi asian niin, että kutsuun tulisi suhtautua kuin lahjaan.

Jos kutsu on lahja, voisiko siitä tehdä elämyslahjan? Lähtökohtaisesti kutsut suunnitellaan siten, että ne näyttävät hyvältä, mutta niiden avulla on mahdollista herätellä myös muita aisteja jo ennen tapahtumaa. Loimme Davidsonin sanoman inspiroimana muutaman esimerkin:

 

Kutsun tuntu

Tuntemukset välittävä iho on ihmisen suurin elin, Davidson totesi luennossaan. Printtikutsun paperin laatuun ja vahvuuteen kiinnitetään usein huomiota, mutta kutsu voi ”koskettaa” myös vahvemmin:

Miten reagoisit, jos energiayhtiö toimittaisi sinulle keskellä kylmintä talvea kutsun sidosryhmätilaisuuteensa, ja kutsu tuntuisi lämpimältä sormiasi vasten avatessasi sen?


Kutsun tuoksu

Davidsonin mukaan tuoksu on ainoa aisti, joka puhuttelee suoraan aivojemme limbistä järjestelmää - tuoksuilla on siis suora yhteys tunteisiimme. Kutsun ei tarvitse tuoksua pelkältä painomusteelta:

Miltä tuntuisi, jos aamiaistilaisuuden kutsun avaamisen yhteydessä nenääsi leijailisi vieno espresson tuoksu?


Kutsun maku

Moni on saattanut joskus saada kutsun, jonka mukana on pala suklaata tai jokin muu pieni herkku. Kutsu voi tarjota esimakua tapahtumasta myös muilla tavoin:

Mitä tuumaisit, jos toimistosi porukka saisi kutsun yhteistyökumppaninne vuosijuhlaan kakun muodossa, johon on kirjailtu tapahtuman tiedot?


Kutsun ääni

Davidson totesi musiikin olevan tärkeimpiä tapahtuman tunnelman luojia, mutta oikeaa sävellajia on mahdollista viritellä jo kutsuvaiheessa:


Mitä jos kutsu firmasi henkilöstöpäivään tulisi videon muodossa, jossa Michael Monroe laulaa sinulle kutsun sisällön rock-balladina?

Värikäs tapahtumamme stimuloi osallistujien aisteja monilla tavoin. Monen mielestä kutkuttavin elämys oli satunnaisen ajattelun hengessä tarjoiltu kello kolmen Koskenkorva, jonka tarkoituksena oli säväyttää osallistujien kaikkia aisteja kerralla ja temmata heidät hetkeksi 90-luvun tapahtumien kosteaan maailmaan osana luomaamme tarinaa.

Kippis 25-vuotiaalle Tapahtumantekijät Oy:lle ja lämmin kiitos vieraillemme!

 

Lue Rob Davidsonin haastattelu tulevista tapahtuma-alan trendeistä täältä.

 

Samankaltaista sisältöä
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Tuloksentekijä

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä - Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Myötäeläjä

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä - Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Vastuunkantaja

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä – Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää