Tapahtumantekijät järjesti nelipäiväisen päätöstapahtuman kansainvälisen organisaation koulutusohjelmalle Helsingissä. Osallistujat eri puolilta Eurooppaa pääsivät kokemaan talvisen Helsingin.
Vierailuun sisältyi ravintolaillallisia, kuljetuksia eri kohteisiin ja yritysvierailuja suomalaisissa organisaatioissa. Suomalainen vieraanvaraisuus oli luonnollisesti osa yhteisöllisyyden rakentamista, ja osallistujat saivat tutustua myös suomalaiseen saunakulttuuriin. Viimeisenä iltana järjestettiin opintokokonaisuuden päätteeksi päätösjuhla.
Tapahtumantekijät ideoi ja tuotti iltaohjelmaa sekä varmistivat matkan sujuvuuden. Kiitos Deutsche Telekomille loistavasta yhteistyöstä.
Veronika Balíčková, VP HR Business Partnering Europe, Deutsche Telekom "Meillä oli ilo tehdä yhteistyötä Tapahtumantekijöiden kanssa lippulaivaohjelmamme päätösseremoniassa Helsingissä helmikuussa 2025. Tämä tapahtuma oli logistinen haaste, sillä meillä oli 40 osallistujaa, joiden piti vierailla useissa eri paikoissa neljän päivän tapahtuman aikana. Koska meillä ei ollut aiempaa kokemusta tapahtuman järjestämisestä Suomessa, luotimme vahvasti Tapahtumantekijöiden asiantuntemukseen, ja he todella ylittivät odotuksemme. Alusta loppuun heidän tiiminsä varmisti saumattoman, hyvin koordinoidun ja aidosti suomalaisen kokemuksen, joka teki tapahtumasta sekä ikimuistoisen että sujuvan kaikille osallistujille. Heidän huomionsa yksityiskohtiin, joustavuus ja kyky hallita monimutkaista logistiikkaa vaivattomasti olivat avainasemassa tapahtuman onnistumisessa. Suosittelen Tapahtumantekijöitä lämpimästi kaikille organisaatioille, jotka etsivät ammattitaitoista, luovaa ja luotettavaa tapahtumakumppania. Olemme uskomattoman kiitollisia heidän tuestaan ja odotamme innolla tulevaa yhteistyötä!" |
Kuva: Sara Kivelä, Tapahtumantekijät
Kuva: Deutsche Telekom