Tapahtumantekijät Oy:n hallitus on nimittänyt KTM Kati Sorjasen uudeksi toimitusjohtajaksi 1.3.2022 alkaen. Yrityksen toimitusjohtajana sen perustamisesta alkaen toiminut Jyrki Litmanen siirtyy Tapahtumantekijät Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi.
Kati on työskennellyt Tapahtumantekijät Oy:ssä 24 vuoden ajan, joista viimeiset viisi vuotta asiakkuusjohtajana. Hän tuntee yrityksen asiakkaat, yhteistyökumppanit, toimintaympäristön ja henkilöstön syvällisesti. Kati rakastaa ihmisten välisiä aitoja kohtaamisia ja suhtautuu tapahtumiin intohimoisesti. Hänen mielestään jokainen tapahtuma on mahdollisuus muuttaa maailmaa.
Tapahtumantekijät Oy täytti juuri 30 vuotta. Näiden vuosien aikana tapahtumien maailma on mullistunut moneen kertaan. Työkalut, teknologiat, kanavat, vaikuttamisen menetelmät, tavoitteellisuus ja viimeisimpänä globaali pandemia ovat muovanneet tapahtuma-alan kerta toisensa jälkeen aina uudenlaiseksi. ”Tämä jatkuva ja nopeatempoinen muutos on äärimmäisen kiehtovaa ja inspiroivaa. Muutos luo aina mahdollisuuksia kehittyä ja oppia uutta.”, Kati toteaa.
Kati näkee, että Tapahtumantekijät Oy ja koko tapahtuma-ala seisovat nyt uuden ajan kynnyksellä: ”Globaali pandemia näytti ihmisille, mikä merkitys tapahtumilla on. Kun jonkun asian menettää, sen merkitys kristallisoituu. Maailman ja kohtaamisten taas avautuessa pääsemme rakentamaan aitoja, vaikuttavia ja inspiroivia tapahtumia sillä alkuperäisellä menetelmällä eli kasvokkain. Pidämme kuitenkin repussa mukana kaikki opit ja työkalut virtuaalisesta maailmasta. Katsomme luottavaisina tulevaisuuteen.”
Lisätietoja saat halutessasi:
Kati Sorjanen, toimitusjohtaja
kati.sorjanen@tapahtumantekijat.fi
040 509 5319
Jyrki Litmanen, hallituksen puheenjohtaja
jyrki.litmanen@tapahtumantekijat.fi
040 503 0022