Mitä murroksen jälkeen? – Makupaloja Markkinointiviestinnän viikolta

”Yhteiset arvot ovat liima, joka sitoo brändin ja sen asiakkaat yhteen.”

Hans Andersson, Senior Partner, Forsman & Bodenfors

”Menestynyt konsepti on luova ja nöyrä, se kehittää toimintaansa jatkuvasti.”

Marina Vahtola, hallitusammattilainen, Executive in Residence, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

”Mokaile enemmän!”

Kirsi Gotthardt, viestintäjohtaja, IKEA Oy

”Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu.”

Mikko Kuitunen, toimitusjohtaja, Vincit Oy

”Uusi läpinäkyvyys on kaksisuuntaista.”

Vilma Luoma-aho, Professori, Jyväskylän yliopisto

Markkinointiviestinnän viikko on Wanhan Sataman ja MTL:n eli Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liiton yhteinen ponnistus, jonka tarkoituksena on koota alan ihmiset saman katon alle ja pohtia yhdessä, mihin ala on menossa. Mekin olimme mukana tapahtumassa, rakensimme timantinkovaa sisältöä yhteistyössä MTL:n kanssa.

Yllä olevat sitaatit eivät piirrä koko kuvaa, mutta ne kertovat loistavasti, mihin markkinointiviestinnän ala on menossa. Digitalisaatio jyllää ja uudet teknologiat luovat täysin uusia mahdollisuuksia. Näin on. Mutta lukuisissa esityksissä oli jo päästy tämän murroksen päälle. Siellä maailma tuntui muuttuvan taas hiukan yksinkertaisemmaksi. Keynote-puhujamme nostivat esiin hyvinkin inhimillisiä asioita: Rohkeus, ketteryys, läpinäkyvyys ja nöyryys. Yhteiset arvot. Kokeilu ja mokailu.

 ”Puolenvaihtajien paneelissa” tunnetut puolenvaihtajat Mikael Jungner, Taru Tujunen, Jussi Kekkonen ja Veera Heinonen ruotivat suomalaista yhteiskuntaa moderaattori Elina Yrjölän johdolla. Panelistit olivat yksimielisiä, että siiloutuminen on vahvasti suomalainen perisynti: kukin pysyköön lestissään. Tehokkain ase siiloutumista vastaan on aktiivinen näkökulman, puolen ja roolin vaihtaminen. Puolta vaihtamalla kehittyy ja viisastuu. Ja raja-aidat kaatuvat ryskyen.

Ilmainen vinkki täältä markkinointiviestinnän tapahtumakulmasta: monikanavainen kampanja, jonka keskiössä on tapahtuma, tarjoaa avaimet murroksen jälkeiseen maailmaan. Tapahtumissa on hävyttömän helppoa murtaa raja-aitoja, kohdata rohkeasti ja tehdä aito vaikutus.

 

Samankaltaista sisältöä
Tapahtuma-alan trendit

Virtuaalitapahtumista hybriditapahtumiin

Haastattelin virtuaali- ja livetapahtumien eroavaisuuksista meidän Saria, koska hänellä on takanaan 17 vuotta kokemusta tapahtumien maailmasta ja...
Lue lisää
Kuulumisia

Tapahtumantekijät panostaa kongresseihin

Tapahtumantekijät Oy on tuottanut erilaisia kohtaamisia jo kohta 30 vuotta ja tunnetaan parhaiten laadukkaista ja palkituista b2b...
Lue lisää
Kuulumisia

365 vuorokautta poikkeustilaa

Aika on kummallinen käsite. Lapselle vuosi on valtavan pitkä aika, kun taas aikuiselta se viuhuu ohi usein vuosi toisensa jälkeen aiempaa nopeammin,...
Lue lisää