Uusi harjoittelijamme Miro esittäytyy

Monien muiden Tapahtumantekijät-tiimiin tiensä löytäneiden lailla, alkoi Mironkin polku tapahtumateollisuuden parissa Haaga-Helian restonomiopinnoilla, joista hän valmistuu suunnitellusti ensi keväänä. 

Moi! Olen porvoolainen Miro Brander, 28, ja työskentelen neljättä viikkoa Annankadulla TT:llä harjoittelijana tapahtuma-assistentin roolissa.

Pidän erityisesti siitä, miten glamourinen tittelini on ”tapahtuma-assistentti”, eikä ”harkkari”. Se alleviivaa mainiosti sitä fiilistä, miten minut on ensimmäisestä päivästä saakka otettu osaksi tiimiä, ja annettu tehtäviä ja vastuuta laidasta laitaan.

Palasin juuri ennen tänne saapumistani vaihto-opinnoistani Alankomaista, josta mainittakoon tuulimyllyjen lisäksi hauskan kuuloinen kieli, uskomaton polkupyöräinfrastruktuuri, sekä heidän kummallinen rakkautensa oranssia väriä ja pikaluistelua kohtaan.

Muutamassa viikossa on ehtinyt tapahtua paljon (kuten tapahtumatoimistossa kuuluukin), ja viime viikolla olin jo ensimmäisessä tapahtumassani Kirkkonummella tutkimassa koordinaattorin roolia tapahtuman aikana, sekä ihmettelemässä hervottoman kokoisen radiosatelliitin käyttöönoton vihkimistä ministerin toimesta. Sain suureksi ilokseni itsekin painaa tilaisuutta varten järjestettyä suurta nappia, joka aktivoi tuon talon kokoisen scifi-lautasen pyörimään, tosin ilman yleisöä.

Tapahtumien rosoisen hohdon löysin rock/metallimusiikin avulla, sillä vietin jo teini-iässä paljon aikaa hämyisillä klubikeikoilla ihastelemassa, miten ammattilaiset loivat sanoin kuvaamattoman energian vilkkuvilla valoilla, miksauspöydillä, lavasteilla ja ennen kaikkea kitaroilla, joissa oli enemmän teräviä kulmia, kuin useissa keskiverto linkkuveitsissä.

Ymmärsin suureksi harmikseni jo tuossa iässä, ettei ikoninen rock-jumaluus ollut minua varten (kitaransoitosta en tosin koskaan luopunut), mutta pääsin onnekseni usein ystävieni keikoilla tutustumaan tapahtumien kulisseihin ja esivalmisteluihin. Jokin tuossa hektisessä palapelin ja ihmisten yhteen koonnissa kiehtoi suuresti, ja monen mutkan kautta päädyinkin tänne oppimaan alaa parhailta. Tapahtumien luonnissa yhdistyy mielenkiintoisten ihmisten kohtaaminen, luovuus, ajattelutyö sekä pieni improvisoinnin tarve, joka onkin jokaisen (amatööri-)kitaristin tärkein taito.

Tapahtumien ja särösoundin lisäksi sydäntäni lähellä ovat Douglas Adamsin kirjojen loputon uudelleen lukeminen, matkustelu vailla kunnollista matkasuunnitelmaa, sekä kämppikseni, Charlie, joka on tukenut minua uravalinnassani ja ollut aina läsnä vaikeissa elämäntilanteissa. Vuokratuloja en häneltä ole tosin saanut kertaakaan, johtuen siitä, että Charlie on kymmenvuotias kissa, jonka mielenkiinnon kohteisiin lukeutuu asuntoni tapettien repiminen ja päiväunet.

Tuleville kuukausille odotukseni talossa ovat korkeat, mutta optimistisesta luonteestani huolimatta, uskallan jo sanoa niitä realistisiksi.

Rakkaudella, Miro

Samankaltaista sisältöä
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Tuloksentekijä

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä - Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Myötäeläjä

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä - Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää
Arvot

Tapahtumantekijöiden arvot: Vastuunkantaja

Vastuunkantaja, Myötäeläjä, Tuloksentekijä, Tiennäyttäjä – Nämä ovat Tapahtumantekijöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka nyt puemme myös sanoiksi. ...
Lue lisää